No toivuttuani järkytyksestä ja morkkiksesta osittain sain ihme inspiraation ja päätin ruveta maalaamaan. Ja se on vähän semmonen juttu että kun se onnistuu niin kesken ei voi lopettaa. Joten siinä siis vierähti tunti jos toinenkin koska olen huono kuvien ottamisessa päätin vihdoin sellaisenkin laittaa. Tässä siis tuotos jonka sain aikaiseksi kolmessa viiva neljässä tunnissa.
lauantai, 24. lokakuuta 2009
one crazy day...
Kello on periaatteessa viisi käytännössä neljä. Kelloja on taas siis siirretty talviaikaan. Jotta ei niin pian tulisi pimeä. Vaikkakin kohta ei mitään muuta olekaan kuin kylmä ja pimeä. Näitä suomen talven iloja. Mutta kuitenkin päivä on ollut hektinen ja vastoin käymisiltä ei ole vältytty... Tarkoitus oli tänään mennä helsinkiin koettamaan opinnäytetyöni sovitus versiota, mutta kuinka ollakan sovitus kappale oli jäänyt kotiin. Iloinen yllätys puolessa välissä matkaa. Uusi aika sitten sovittiin maanantaille. Periaatteessa reissu oli siis melko turha. No palasin kotiin ja kiiruhdin börssiin katsomaan Dressing mimia muotinäytöstä jossa oli esiteltävänä mm. luokkakaverini Anni Haunisen vaatteita. Teemana oli "nostalgia, ylellisyys, nautiskelu ja seurapiirielämä". Puvut olivat ihania. Paljon vaikutteita meneiltä vuosikymmeniltä mikä oli ehdottomasti plussaa. Anni tietysti loisti edukseen! :) Ohjelmassa oli myös tanssia ja sirkusta. Paikalle oli kertynyt paljon ihanasti pukeutuneita ihmisiä. Valokuvia tilaisuudesta ei ikävä kyllä ole koska kamerani ei oikein tykkää liikkuvasta kohteesta. Se on meinaa niin hidas että kohde on jo ehtinyt poistua kun se vihdoin ottaa kuvia. Palasin kotiin noin puolen yön aikaan vai olisiko kello ollut jo lähempänä yhtä. Päätin sitten kotona heti laittaa sen sovituskappaleen heti valmiiksi lähtemään maanantaina matkaan kun en löytänytkään sitä sieltä mistä piti vaan etsittyäni hetken sepujahti esiin erään kankaan sisästä. Ja arvatkaa vaan oliko se samainen kangas ollut mukana koko ajan!!! Idiootti minä!!! Todella todella noloa! Vain mulle voi käydä näin. Huolimattomuus on ihan tajutonta. Miten muka en kattonu tarpeeksi tarkasti? Täysin käsittämätöntä. Miten voi mokata noin? Siis uskomatonta säätöä!!! Ai hävettääkö?
No toivuttuani järkytyksestä ja morkkiksesta osittain sain ihme inspiraation ja päätin ruveta maalaamaan. Ja se on vähän semmonen juttu että kun se onnistuu niin kesken ei voi lopettaa. Joten siinä siis vierähti tunti jos toinenkin koska olen huono kuvien ottamisessa päätin vihdoin sellaisenkin laittaa. Tässä siis tuotos jonka sain aikaiseksi kolmessa viiva neljässä tunnissa.
No toivuttuani järkytyksestä ja morkkiksesta osittain sain ihme inspiraation ja päätin ruveta maalaamaan. Ja se on vähän semmonen juttu että kun se onnistuu niin kesken ei voi lopettaa. Joten siinä siis vierähti tunti jos toinenkin koska olen huono kuvien ottamisessa päätin vihdoin sellaisenkin laittaa. Tässä siis tuotos jonka sain aikaiseksi kolmessa viiva neljässä tunnissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti