Jälleen kerran olen saavutuksekkaasti kartuttanut kirjaston varoja. Lainasin taannoin kuusi kirjaa. No tarkoituksenahan oli ne sitten lukea kuukauden sisällä. Jos kuitenkin olisin ollut liian hidas olisi ne ollut mahdollista uusia netissä eräpäivän koittaessa. Tietysti myös kirjojen palauttaminen kirjastoon on toisinaan suotavaa. No en kuitenkaan taaskaan saanut aikaiseksi mitään näistä edellä mainituista toimintamalleista. Tällä kertaa myöhätymismakuja kertyi 8,40 euroa. Normaalia vähemmän.
että sellasta tänään. Ei mikään huipuin päivä. Töissä oli pieniä vastoin käymisiä. Huomenna ajatellin pörhältää paikalle jo seitsemän tienoolla jotta saisin mekon valmiiksi ja aloitettua mahdollisesti jotain uutta. Tässä samalla pitäisi keskittyä opinnäytetyöhän ja kaverin vuosijuhlamekkoa. Molemmista olen erittäin innoissani. Molempien aikarajat vain hieman jännittävät. Etten vain ole haukannut liian suurta palaista.
Nyt unten maille riemukkaille...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti