Mulla on vihoinkin oma kone. Kaikki ei ihan ehkä toimi kuin uudessa mutta tämä vaatii vain hieman enemmän kärsivällisyyttä. Musiikin kuuluvuuden kanssa on pieniä ongelmia mutta se saattanee johtua monista seikoista. Hullut päivät alkoivat eilen ja me Parsiharjusterin kanssa olimme siellä heti aamusta. Hieman hävetti. Enkä edes ollut siellä erityisesti jotain vailla. Matkaan tosin tarttui yhtä jos toista. Opintolaina saman tien haisemaan. No ei sentään. Vähän saa toisinaa törsäillä. Niin ja tänään kävin tosiaan hankkimassa netti yhteyden. Olisin myyjänkin voinut ottaa mukaan. Ei meinaa hullumpaa silmänruokaa.
Takaisin hullareihin. Vähän saattoi mopo jälleen lähteä käsistä.Mukaan kun tarttui yhtä jos toista enemmän ja vähemmän tarpeellista. Maarit opetti taas huonoille tavoille ja tutustutti mut kalliiseen caesarsalaattiin. Ei siinä muuten olisi mitään jos se ei olisi niin hemmetin hyvää. Oli tänään vielä pakko käydä ostamassa vähän lisää. Karkki puolelta mukaan tarttui ainoastaan pätkiksiä ja kaki pientä ritter sport suklaa levyä. Niissä luki sport joten niissä ei voi olla ainuttakaan kaloria. Päätin että salatista tulee mansikka suukkojen korvaaja. Onhan se nyt paljon terveellisempää. Oikeasti jopa parempaakin. Otin jossain vaiheessa tavaksi ostaa suukkoja aina jätti laatikon hullareilta mutta ne alkoivat jo viime hullareiden jälkeen tökkiä niin paljon että en niitä enää jatkossa tule ostamaan. Lauantaiksi pitää vielä ostaa huomenna sipsejä. Ja silloin tulee myös myyntiin Coco Chanelista kertova kirja jonka yllättäin haluaisin hyllyäni täyttämään. Toivon että äiti menisi haalimaan sen mulle koska olen töissä ja partsa kisoissa. Että sellaista. En uskalla nyt ruveta latailemaan kuvia koska kone saattaisi ruveta oikein kunnolla rotestoimaan.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti