torstai, 29. lokakuuta 2009

Helpotus!!!

Kävin tiistaina metsästämässä eurokankaassa lisää satiinia ja sain saaliiksi vain ei oota. Ihan kiva sinänsä että opinnäytetyön palautus on ensi viikon perjantaina. Että silleen. No siellä kyllä sanottiin että torstaina oli tulossa tilaus. Tänään siis tormasin koulun jälkeen haukkana suoraan eurokankaaseen. Ensin tutkin hyllyä toiveikkaana, mutta tuloksetta. Sitten marssin palvelutiskille minkä vieressä oli rullakko pullollaan koskemattomia pakkoja. Ei auttanut muu kuin kysyä oliko etsimääni dutchesse satiinia saapunut lastissa. Jännitin tädin kaivellessa rullakkoa. Oi sitä helpotusta kun hän nosti eteeni avaamattoman pakan juuri oikeaa satiinia. Otin kaiken varalta kolme metriä ja maksoin itseni kipeäksi. Olen niin onnellinen! Nauhan metsästys matka ei ollut aivan yhtä saavutuksekas, mutta ostin silti muutamia vaihtoehtoja. Saa nähdä mitä niistä saa aikaiseksi, jos olisin oikein hyvä ja tempaisisin huomenna muutaman mallin sekä kaksi kellohametta! Ai onko siinä liikaa yhdelle päivälle? Ei kai sentään. Joo ja napit loppuvat kesken! Hemmetti. Täytyy huomenna varmaan mennä hakemaan lisää. Tai no katsastan ensin kaikki varastot ja mietin sitten. Nauhan metäsätys retkelle lähden varmaan kaikesta huolimatta vielä on kohteita jäljellä. Mulla ei tosiaan ole tapana olla myöhässä ei. Aina tuntuu tekemistä olevan enemmän kuin aikaa. Vaikka kuinka aiemmin suunnittelin että opinnäytetyö ei saa jäädä viime tinkaan niin niinhän siinä tietenkin on päässyt käymään. Tyypillistä. Viikko aikaa ja kaikki on vielä kesken mutta eiköhän se tästä sitten. Kirjallistakin pitäisi kasata kokoon ja luetuttaa äikän opella jos hän vielä huolii sitä luettavakseen... Se olisi siis tänään. Sitten olin kokonaan unohtanut että huomenna kämppääni tullaan tekemään jonkin sortin katselmusta koskien tammikuussa alkavaa putkiremonttia. Täällä ei tosiaan ole kovin siistiä. Vuokranantajakin on tulossa käymään niin olisi ihan suositeltavaa vähän helpottaa sokkeloa.

0 kommenttia: