Vettä, vettä, vettä ja sitten vielä vähän lisää vettä. Miksi? Aurinko voisi jo pikkuhiljaa koittaa tulla takaisin. Ei tällaista sadetta ja kylmyyttä jaksa. Nyt kuuluisi olla kesä mutta onkin syksy. Ylkona on hädin tuskin päälle kymmenen astetta lämmintä ja keskiviikosta asti melkeen on tullu vettä. Ei muuten mutta töihin kulkeminen pyörällä sateessa ei ole kaikkein mieluisinta. Lisäksi mun tukka on ihan mahdoton koskealla ilmalla. Kaikki haituvat herää eloon. Ei sen puoleen että sillä juurikaan mitään väliä on miltä mä töissä näytän mutta en mä nyt ihan variksenpelätiltää halua näyttää. Kaiken kukkuraksi mulla alkaa maanantaina loma ja haluaisin mielelläni nauttia auringosta. Olisi ihan kiva jos provinssissakin olisi hyvä ilma. Telttailu on vähän kurjaa sateella. Ei siis mahdotonta vaan vähän ikävähköä. Sitten on suunnitelmissa piknik tiistaille ystäväisteni kanssa ja olisi kovin mukava viettää se ulkona kesämekossa.
Mutta huomenna on jännä päivä. Olen menossa myynti avuksi Ofeliaan. VintagEija's jossa olin työharjoittelussa on siellä myymässä ja pääsin apuneidoksi. Hurjaa. Vähän jänskättää koska siellä oli kuulemma viime vuonna hurja meno. Olisi kiva jossain vaiheessa vähän päästä kiertelemäänkin. Tarkoitus oli alunperin mennä sinne ittekseen hyörimään mutta matkasta olisi tullut turhan hintava joten olin jo hylännyt koko idean kunnes tuli soitto että kiinnostaisiko lähteä sinne ihan myyntihommiin. Tietekin olen into piukassa lähdössä. Katsellaan kuinka selviän.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti